perjantai 2. tammikuuta 2015

Vuoden Vikat!

Ihanasta joululahjasta (Knitpron Symfonie Deluxe Setti) innostuneena piti ekana kutoa miehelle sukat ekana näillä valitettavasti se lanka loppui kesken eikä joulunpyhinä päässyt lankakauppaan, no uuden vuoden raketti ostoksilla bongasin lisää lankaa ja sain kuin sainkin sukat valmiiksi ennen vuoden loppua eli pari tuntia ennen H-hetkeä valmistui! Nyt ei sitten miehen jalassa kotosalla ole muitasukkia näkynytkään :) Ensin hän katsoi kyllä vähän oudoksuen lankavalintaani kun näki kerän mutta valmiissa työssä tuntui sitten valintanikin miellytttyvän :)
Perussukka:
Silmukoita oli 12per puikko ja koko on 45. 
Resori 2o2n.
Oikeaa neulosta noin 20kerrosta.
Kantapää vahvistettuna.
Jatka sukkaa pikkuvarpaan alkuun ja vaihda väriä.

Nauhakujat:
Poimi sivuilta jokatoinen silmukka puikoille, Neulo silmukat kiertäen jotta ei syntyisi suuria reikiä.
Neulo 6kerosta ja neulo seuraavalla oikealla kerroksella "1o, langankierto, 2yhteen" toista kaikilla silmukoilla.
Neulo nurjalla kerros nurjaa (langankierrot neulotaan kirtämättä)
Päättele kerros, virkkaa tai neulo valkoinen reunus ja pujota tossuihin haluamasi malliset nauhat :)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti