keskiviikko 18. maaliskuuta 2015

Pikku piirakat :)

Taas on puikot löytäneet tiensä omille paikoilleen (eli käsiini). Ensi töikseni neuloin valmiiksi nämä jo aikaa puikoilla olleet keskeneräiset piiraset . Lankana on 7 veljestä ja silmukoita taisi olla 40. Näitä piirakoita on kyllä super ihana kutoa vaikka malli ei muuten lemppareihin kuulukkaan. Joten näitä varmaan tulee vilisemään blogissani kerran jos toisenkin, ekankerran piirakoita tein jokunen vuosi sitten ja sillon se ei oikeen iskenyt, muutaman vuoden mallia sulatelleena alkaa jo miellyttää kummasti silmää :) *kai se on vähän niinkuin viineissäkin ^_^*

Tänään tuli myös istutettua noin 40 tainta lisää :) *Basilikaa, kurpitsoja (niin talvi kuin  kesä), kasvihuonekurkkua, aasiankurkkua). Nyt pitäisi käydä putsaamassa kasvihuone, yleensä se on tullut syksyllä putsattua mutta viimesyksynä se jäi aivan kokonaan tekemättä, sain sentäs tomaatin ja kurkun jäänteet raijattua kompostiin mutta kaikki ruukussa kasvaneet on edelleen siellä (chilit ja paprikat). Tänään kävin asentamassa automaattiluukun avaajan paikalleen ja totesin kasvarissa olevan melkosen lämmin tarkalleen ottaen +31'c harkitsin jo raijaavani pienet tomaatin alut sinne päiväksi, mutta totesin sen ehkä olevan huono idea saisivat pienet polot ihan hepulin moisista lämpötila vaihteluista (näissä siis hädintuskin sirkkalehdet ulkona) Sisätila meillä on normaalisti alta 20'c tänään näytti mittari 19'c sisällä, joten tuo lämpötila erotus olisi ollut melkoinen

4 kommenttia:

  1. Nätit nuo piirakat on, vaan on minullakin vielä korkkaamatta. Pakko seurata sun taimikasvatusta, kun omille ei ole paikkaa, eikä kasvihuonettakaan. Kissat söis varmaan taimet ja huone vasta suunnitelmissa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, tosiaan kasvihuonetta suunnitellessa kannattaa kerralla hommata tarpeeksi iso, mieheni osti omani minulle lahjaksi ja se on kyllä ihana mutta aivan liian pieni :) Nälkäkun kasvaa syödessä. No mahtuuhan sinne noin neljä tomaattia ja neljä kurkkua ja ruukkuihin käytävälle chilejä ja paprikoita mutta siinä se sitten melkeen onkin. Onhan se tosi kätevä tässä taimikasvatuksessakin kun siellä voi keväällä kasvattaa taimina suurimman osan ulosistutettavista taimista (Maissit, yrtit, avomaankurkut, ruusupavut jne) yleensä sinne voi myös viedä tomaatit ja muut taimet päiviksi ja kantaa pakkasten uhatessa sisälle, saavat näin mukavasti valoa kun että venyisivät sisällä lämpimässä vähällä valolla :)

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Kiitos on mahdottoman helppo malli noinkin monimutkasen näköisissä sukissa :)

      Poista