keskiviikko 24. huhtikuuta 2013

Kevät kylvöjä kasvihuoneessa

Ensimmäiset kevät kylvöt ovat ihanasti itäneet joista retiisi 'cherry belle' nousi pintaan nopeiten ja myös mukavan terhakkaasti :)
Myös osa salaateista on mukavasti itäneet vaikka hieman pelotti kun salaatti ei oikeen tuppaa itää +20'c ja kasvarissa nousee lämpö päivisin helposti yli tuon, mutta toisaalta kyllähän se multa pysyy viileempänä kun yöllä on sen verta kylmempää, pistin myös maaliskuussa ´red baron´ punasipulia siemenistä kokeiluun, koskaan ei ole tullu kasvatettua sipulia siemenistä mutta veikkaan että tästä kokeilusta ei synny niin yhtikäs mitään, korkeintaan ensivuodelle saa istukka sipuleita. 
Kaikki kasvihuoneeseen "hylkäämät" kasvit ovat edelleen kahden yön ulkona oleilun jälkeen edelleen terhakkaana ja hyvin voivana, tänä aamuna ei enää edes paprika riiputtanut vastalauseeksi lehtiä aamukierroksen aikaan, aamulla mittari näytti jo +9'c kasvihuoneessa tosin viime yökin oli vähän lämpimämpi kuin edellinen ja olihan kasvarissa nyt tuplaten enempi kynttilöitäkin palamassa.
 
Mansikan rönsyt jäi syksyllä katkomatta ja siivoomatta niinpä aattelin että josko se näin kevälläkin onnistuisi napsin kaikki maahan saakka löytäneet taimet pois ja istutin ne pieniin ruukkuihin kasvihuoneeseen, saa nähdä kuinka niiden käy että saakos näistä hieman lisäystä mansikka penkkiin, 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti